HELSINGIN TEATTEREITA

Iän karttuessa ”leffareviirit” tietysti myös laajenivat. AXA suht lähellä olevana oli luonnollinen käyntikohde vaihteluna ja tietysti esitettävistä elokuvista riippuen. AXA:sta on ehkä ainoana erityispiirteenä jäänyt mieleen, että sisääntultaessa elokuvasaliin lattia laski alaspäin harvinaisen voimakkaasti. Se takasi tietysti hyvän näkyvyyden. AXA:n lisäksi monen meikkulaisen leffareviirin laajennuksiin kuuluivat myös Munkkiniemen leffateatterit Bio Rita Perustiellä ja Puisto-Kino Puistotie 4:ssä. Tämä johtui siitä luonnollisesta syystä, että monet meikkulaiset kävivät Munkan kansista ja opparia. Molemmat leffateatterit tyypillisiä esikaupunkialueiden yksityisiä elokuvateattereita, jotka eivät olleet mitään ensi-iltateattereita.

Mutta varsin pian leffoissa käynti ulottui myös keskustan leffateattereihn. Omalta osaltani ensimmäiset aluevaltaukset olivat elokuvateatterit Bio-Bio ja Kit-Kat, joissa näytettiin ns. non-stop näytöksiä eli n. tunin tai puolentoista ohjelma pyöri katkeamattomana näytöksenä keskipäivästä iltaan, jolloin alkoivat normaalit leffat. Ja katsoa sai ohjelman vaikka kuinka monta kertaa kunhan ei poistunut salista. Ohjelmana oli uutispätkiä ja erillaista lyhytohjelmaa, mutta erityisesti kiinnosti niissä olevat piirretyt kuten Nakke-Nakuttajat, Kippari Kalle, Aku-Ankka jne. Näissä ”nonareissa” käytiin usein suoraan koulusta keskustaan ratikalla menemällä. Bio-Biossa joskus 1950-luvun alussa näytettiin silloin uutta värillistä kolmiulotteista elokuvaa siten, että päähän laitettiin pahviset ”lasit”, joissa toinen silmä oli punanen ja toinen sininen. En kyllä muista tekikö esitys vaikutuksen vai ei. Ilmeisesti ei vakuuttanut, koska näytöksiä ei jatkettu pitkään.

Kun tultiin n. 12 v ja sitä vanhemmiksi ja päästiin myöhemmin iltaisinkin liikkeelle, keskustan elokuvateatterit ja ensi-illat tulivat entistä tärkeämmiksi varsinkin lauantaisin. Pienellä poikaporukalla sitten valittiin lehtien leffojen viikkoilmoituksista sitten joku huippuluokan uutuusleffa ja yritettiin saada sinne lippu. Joskus oli kova jonottaminen. Joihinkin sai puhelimella tilattua liput etukäteen, joka tietysti kätevää ja varmisti lippujen saannin. Keskustan isoimmat leffateatterit kuten Aloha, Kino-Palatsi, Savoy, Rex, Rea olivat kaikki ensi-iltateattereita. Näistä vain Rex toimii enää leffateatterina ja Alohasta ja Kino-palatsista, jotka olivat tosi komeita vanhan ajan teattereita, ei ole enää talojakaan jäljellä. Tietyllä tavalla harmi!

Myöhemmin tietysti sitten tuli kuvaan leffoissa käynti tyttöjen kanssa, joka oli tietysti mukavaa puuhaa. Romanttinen leffa oikeutti tietysti nojaamaan kaveriin, jollei peräti saanut pitää kättä hartijoiden ympärillä. Tasa-arvo jo nosteli päätään ja tytötkin usein maksoi itsensä. Rahan saanti varsinkin sodan jälkeisinä niukkoina vuosina oli tietysti haasteellista, koska kotoa saadut rahat olivat ymmärrettävistä syistä kaikilla pienet. Lisärahaa saatiin keräämällä jätepaperia, yhtenä jouluna olin läheisen kukkakaupan kukkatsupparina, ja jossain vaiheessa jaoin Ilta-Sanomia Pihlajatien piirissä vuoden verrana

Timo Honkala, Helsinki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *