Limsaa leffassa

Ensimmäinen n.s. elokuvateatterissa nähty kuva oli Pikku Ilona ja hänen karitsansa, jonka kävin katsomassa naapurikylän maamiesseuran talolla. Oli jännittävää päästä näkemään OIKEA elokuva. Kai juoni ja muukin oli mielenkiintoista – eipä sitä muista n. 60 vuoden takaisia juttuja. Olen katsonut myöhemmin tv:stä sen muutamaan kertaan. Nostalgista.

Vahvempi kokemus on ollut luontokuva, jonka näin keskikoulun järjestämässä näytöksessä. Paikka oli n.s. Suojatalo kirkonkylän keskustassa. Oli sinänsä hauska lähteä pois koululta, se oli vaihtelua. Mieleen jäi kakkosluokan poika (nykyisin tunnettu professori, silloin tällöin tv:ssä!), joka oli ottanut ison jenkkikassin, jossa limsapulloja (niin viatonta silloin!). Hänellä oli pitkä letku pyörän venttiiliä ja sen hän pujotteli ikäänkuin salaa vaatteiden alta kassiin ja niin juominen oli ”salainen juttu”!! Elokuva kertoi suoluonnosta. Siinä oli kauniita kuvia, eläimiä, kasveja jne. Koska silloin ei vielä ollut televisioita, se oli vaikuttavaa. Taisin ihastua suoluontoon, niin että monesti menin suolle hakemaan elämyksiä, ja niitä sainkin. Löytyi kihokkeja ym. Nykyisinkin on mukavaa katsella luonto-ohjelmia. Ne lienevät monin verroin tasokkaampia kuin tuo kouluaikainen kuva, mutta silläkin oli oma silmiä avaava tehtävänsä.

Tuulen viemääkin on tullut katsottua kauan sitten, ehkä n. 50v sitten Savonlinnassa sisareni kanssa. Pitkähän se oli ja ylen romanttinen, mutta vaikka romantiikka kiinnostaa elokuvissa, tuskin lienen ymmärtänyt sitä klassikoksi!

Raili Koskinen, Juva

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *